Marino Swing Cup News

Marino Swing Cup 2014 saatiin päätökseen Kabbölessä

  • Tulosta

 

Marino Swing Cupin 2014 kauden viimeinen osakilpailu ajettiin Kabbölessä KaMK-Race yhteydessä. Warelius oli jo varmistanut Cupin voiton ja hopeasija oli myös varmistettu Christian Forsströmille. Mutta kolmas sija oli neljän kauppaa.

 

 

Marino Swing Cup 2014

 

Marino Swing Cup 2014 on ollut kaiken kaikkiaan hyvä kausi. Kuljettajamäärä on edelleen kasvussa ja kilpailut paranevat vuosi vuodelta. Suuri osa kuljettajista alkaa löytää vauhdin jolla voi taistella kilpailun voitosta, ja muutenkin tulokset vaihtelevat kovasti kilpailujen välillä. Tänä vuonna nähtiin myös useita uusia “racing” Marino Swingejä ja vanhat Marino Swingit alkavat pikku hiljaa poistua. Ne “vanhat” Marino Swingit jotka yhä kilpailevat ovatkin usein täysin uudelleen rakennettu ja entisöity. Se ei tietenkään ole mitenkään toivottavaa ettei “vanhoja” Swingejä saisi näkyä, mutta se kertoo hieman tämän päivän panostustasosta lajia kohtaa. Laji muuttuu vuosi vuodelta tasokkaammaksi ja sitä myötä kilpailut paranevat. Marinon tehdas onkin tullut hienosti kisailijoita vastaan ja tarjonnut Marino Swing Cup-käyttöön erikois-Swingejä erikoishinnalla. Huhut myös kertovat että he tulevat taas tulevana talvena ottamaan vastaan tilauksia Marino Swing Cup-Edition Marino Swingeistä. Tänä vuonna ollaan myös nähty, että moottorien väliset erot ovat pienentyneet. Toki Yamaha ja Tohatsu ovat vielä “monopoli”-asemassa, mutta palkintopallilla ollaan nähty molempien moottorimerkkien kuljettajia tasaisesti. Ja koska Marino Swing Cupin säännöt sallivat vapaan virityksen, tulemme takuuvarmasti näkemään useampia moottorimerkkejä palkintokorokkeella. Palkintopallilla on muutenkin näkynyt paljon enemmän vaihtelua mikä tietenkin on aina hyvä asia. Mikael Warelius, Christian Forsström, Charlie Estlander, Max Malmberg, Mikael Lindholm, Victor Strandell, Andy Söderling sekä Sebastian Remý ovat kaikki onnistuneet pääsemään palkintokorokkeelle. Tämä on huomattavasti suurempi määrä kuin aiempina vuosina. Ja mikäli lajin kehitys jatkuu samalla lailla, kuten useimmat uskovatkin, tulee tämä määrä kasvamaan ensi vuoteen. Fiilis on muutenkin ollut Marino Swing Cupin sisällä erittäin hyvä tänä vuonna. Pieniltä kinasteluilta ollaan vältytty ja lajia on viety hyvässä yhteishengessä eteenpäin. Marino Swing Cupissa tehtiin myös historiaa kun kauden aikana nähtiin 15kpl eri venettä ja 16 kuljettajaa. Ensi kaudelle on jo huhujen mukaan tulossa peräti kaksi uutta venettä/kuljettajaa.

 

Palaamme vielä varmasti tähän asiaan kun kerromme myöhemmin hieman ensi vuoden tapahtumista/muutoksista. Haluamme Marino Swing Cupin puolesta kiittää kaikkia loistavia sponsoreitammejotka ovat mahdollistaneet lajin kehittymisen. Vielä suuremman kiitoksen saavat kaikki kisojen järjestäjät jotka ovat myös olleet mukana tukemassa meitä ja ovat suoneet meille mahdollisuuden ajaa heidän kisoissaan, ilman heitä ei olisi Marino Swing Cupiakaan. Mutta suurin kiitos menee meidän kuljettajien vaimoille/tyttöystäville jotka jaksavat joka kesä katsoa kun rakkaat miehensä huutelevat julmuuksia autotallissa kädet öljyn peitossa ja ovat kadoksissa puoli kesää, ilman teitä meillä ei olisi kuljettajia!

 

KaMK-Race 16.8.2014

 

KaMK-Race:n kisapäivänä oli mitä mainioin keli. Rata oli melkein täysin tyyni, pieni ryppy veden päällä sopivasti vähentämässä kitkaa veneenpohjasta ja tuulta ei ollut paljoakaan. Loistava kisapäivä oli kelien osalta tiedossa. Kuten aiemmin todettiin oli Mikael Warelius jo varmistanut Marino Swing Cupin voiton ja Christian Forsström oli varmistanut toisen sijan cupissa. Mutta kolmas sija oli ratkeamassa neljän kuljettajan välillä. Jaetulla kolmannella sijalla olivat Estlander&Co Racing Teamin Charlie Estlander, FR-Racingin Max Malmberg sekä HFW-Racingin Mikael Lindholm. Kolme pistettä heidän perässä oli myös FR-Racingin Andy Söderling. Charlie oli huhujen mukaan ottanut töistäkin vapaata jotta ehtisi viikon aikana puristaa viimeisetkin solmut irti veneestään ja Max Malmberg saapuikin kisapaikalle aivan uudella kalustolla. Lindholmin harmiksi hänen moottorinsa oli hajonnut viikolla harjoituksissa ja hän oli joutunut rakentamaan uuden moottorin joka osoittautui aiempaa heikommaksi yksilöksi.

 

Tällä kertaa onnistuttiin lähdössä hyvin ja uusintalähtöjä ei tarvittu. Kärkeen ampaisi kun luoti Charlie Estlander ja otti nopeasti pienen raon takana tuleviin. Hänen perässä kamppaili Lampinen Racing Teamin Sebastian Remý sekä FR-Racingin Max Malmberg. Kovaa kilpailua käytiin joka puolella. Startissa epäonnistuneet Warelius Racing Teamin Mikael Warelius sekä Fosi Racing Teamin Christian Forsström ajoivat kovaa takana ja yrittivät päästä lähemmäksi kärkeä. Charlie kasvatti sillä välin johtoasemaansa koko ajan ja Max Malmberg ei tuntunut saavan eroa kavennettua. Näytti siltä että vain epäonni tai virhe voisi viedä osakilpailuvoiton häneltä. Mainittakoon tässä samalla että Charlien vene leikkasi pahasti kääntöpoijun luonna ja hän olikin jo puolittain vedessä mutta Charlien onneksi pääsi hän nopeasti takaisin veneeseen ja jatkamaan kisaa. Näytti aivan siltä kun se ei olisi edes haitannut kierrosaikaa hirveästi sillä niin nopeasti se kävi. Kisan puolivaiheilla oli Mikael Warelius onnistunut raivaamaan tiensä läpi toiselle sijalle. Tästä alkoi Charlien takaa-ajo mutta ero oli jo kasvanut todella pitkäksi joten tilanne näytti vaikealta. Kisan kahdeksannella kierroksella onnistui Warelius ohittamaan Charlien pitkän kamppailun jälkeen. Warelius ajoi voittoon ja Charlie tuli maaliin toisena varmistaen täten Cupin kolmannen sijan. Max Malmberg oli onnistunut ohittamaan Sebastian Remýn ja ajoi itsensä kolmanneksi. Valitettavasti se ei tällä kertaa riittänyt. Tulokset KaMK-Racen osalta olivat seuraavanlaiset:

 

1.     #44 Mikael Warelius – Warelius Racing Team – 15p

2.     #29 Charlie Estlander – Estlander&Co Racing Team – 12p

3.     #10 Max Malmberg – FR-Racing – 10p

4.     #49 Sebastian Remý – Lampinen Racing Team – 8p

5.     #65 Christian Forsström – Fosi Racing Team – 6p

6.     #30 Victor Standell – Estlander&Co Racing Team – 5p

7.     #3 Kaffe Karlsson – Hunfry Wolf Racing Team – 4p

8.     #24 Mikael Lindholm – HFW Racing – 3p

9.     #2 Fredrik Fazer – JB-Tech Racing – 2p

10.  #7 Emil Westerholm – Marine Corps – 1p

11.  #69 Mikael Ståhl – One Man’s Racing Team – 0p

12.  #5 Gustav Nordenswan – Raana GP – 0p

13.  #63 Andy Söderling – FR-Racing – 0p

 

Virallisen sarjataulukon näette täältä

 

Marino Swing Cup tulee vielä ajamaan 30.8.2014 “epävirallisen” kisan Svartbäckissä. Huhujen mukaan kisaan ollaan keksimässä jotain uutta ja ehkä hieman leikkimielistä. Joten kannattaa tulla paikalle. TG-Special Cup ajaa sarjansa viimeisen osakilpailun myös tällöin.

 

Tässä kaikki tältä erää! Marino Swing Cup kiittää teitä kaikkia.