Marino Swing Cup News

Warelius varmisti mestaruuden jo ennen viimeistä osakilpailua

  • Tulosta

Marino Swing Cup kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin Norrkulla-loppetin yhteydessä. Paikalle oli saapunut runsaasti katsojia ja päivä ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi.

 

 

Katsojia oli saapunut aikaisin jo kisapaikalle seuraamaan Sipoon kesän viimeistä kyläkisaa. Ranta oli täynnä ihmisiä ja radan varrella kellui huhujen mukaan yli 170 venettä ja ainakin yksi saunavene. Keli oli sopivan lämmin ja pieni tuuli piti kaikkien päät viileänä.

 

 

Paitsi kuskien päät...

 

Marino Swing Cup on tähän asti onnistuttu ajamaan ilman varaslähtöjä mutta Norrkulla-loppetissa otettiin oikein metrimitalla tilastoa alas. Ensimmäisessä lähtö sujui hyvin, mutta kisa ehti vain vanhentua parilla kierroksella kun Estlander&Co Racing Teamin Victor Strandell melkein kaatoi veneensä kääntöpoijulla sillä seurauksella että joutui veteen ja kisajärjestäjät nostivat punaiset liput.

Tämän jälkeen harjoiteltiinkin lähtöjä oikein urakalla ja vasta neljäs lähtö todettiin “lailliseksi”. Muissa lähdöissä oli sen verran varastajia että kisajärjestäjät katsoivat parhaaksi uusia lähdöt sanktioiden sijaan. Sama tauti kyllä vaivasi monia muita luokkia päivän aikana.

 

Ensimmäisessä laillisessa lähdössä tultiin todella tasaisesti ensimmäiselle poijulle, jonka jälkeen veneet hakivat omaa ajolinjaansa melkein koko lahden leveydeltä. Estlander&Co Racing Teamin veneet ottivat kärkipaikat haltuun ja pitivätkin niitä hallussaan usean kierroksen ajan. Lopulta heidät ohitti niin Warelius Racing Teamin Mikael Warelius kuin myös Fosi Racing Teamin Christian Forsström. Warelius oli lopulta nopeampi ja ajoi voittajana maaliviivan yli Christianin ollessa toinen. Kolmanneksi ylsi Estlander&Co Racing Teamin Victor Strandell. Tämä oli hänen uransa ensimmäinen palkintopallisijoitus. Neljänneksi tuli Estlander&Co Racing Teamin Charlie Estlander. Viidenneksi ajoi FR-Racing Teamin Andy Söderling jonka jälkeen kuudenneksi tuli HFW-Racingin Mikael Lindholm. Marino Swing Cupin ensikertalainen Lampinen Racing Teamin Sebastian Remy sijoittui hienosti seitsemänneksi. Mainittakoon että Sebastian oli ensimmäisessä lähdössä kolmantena ennen kuin kilpailu keskeytettiin. Kahdeksanneksi ajoi JB-Tech Racingin Fredrik Fazer ja yhdeksänneksi Hungry Wolf Racing Teamin Kaffe Karlsson. Viimeisen pistesijan varmisti itselleen Marine Corpsin Emil Westerholm. Viime osakilpailun voittaja FR-Racingin Max Malmberg sai niin kutsutun “kultaisen ananaksen” ollessaan juuri pisteiden ulkopuolella. Nähtävästi Norrkullan mutkikas ja suhteellisen hidas rata ei sopinut Maxin veneelle ollenkaan. One Man’s Racing Teamin Mikael Ståhl kärsi varaslähdöstä koituneen kolmen pykälän pudotuksen ja hänen lopullinen sijoitus oli kahdestoista. Gustav Nordenswanin kauden avauskilpailu päättyi sijaan numero kolmetoista. TBR-Boat Racing Teamin Casper Sundbergin vene leikkasi kääntöpoijulla sillä seurauksella että hänen moottoriinsa tuli tekninen vika, ja näin ollen joutui hän keskeyttämään.

 

Toinen lähtö rauhallisempi

 

Toinen lähtö saatiin onnistuneesti matkaan ensimmäisellä yrityksellä. Christian Forsström otti johdon ensimmäisen kierroksen aikana ja häntä seurasi Mikael Warelius. Christian pitikin kiinni johtoasemastaan pitkään ja alkoikin jo näyttämään siltä että Mikael ei pääsisi hänestä ohi. Warelius kuitenkin pääsi ohittamaan hänet kääntöpoijulla jonka he molemmat ajoivat kylki kylkeä vasten läpi. Mikael ajoikin tämän jälkeen päivän toiseen voittoonsa ja varmisti näin ollen Marino Swing Cup 2014 mestaruuden itselleen. Tämä on ensimmäinen kerta Marino Swing Cupin historiassa kun mestaruus on jo ratkennut ennen viimeistä osakilpailua. Christian oli toinen ja kolmanneksi ajoi kauden ensikertalainen Sebastian Remy. Loput sijoitukset näette alla.

 

4. #63 Andy Söderling - FR-Racing

5. #29 Charlie Estlander - Estlander&Co Racing Team

6. #24 Mikael Lindholm - HFW-Racing

7. #2 Fredrik Fazer - JB-Tech Racing

8. #3 Kaffe Karlsson - Hungry Wolf Racing

9. #10 Max Malmberg - FR-Racing

10. #7 Emil Westerholm - Marine Corps

11. #30 Victor Strandell - Estlander&Co Racing Team

12. #69 Mikael Ståhl - One Man’s Racing Team

13. #5 Gustav Nordenswan - Raana GP

14. #31 Casper Sundberg - TBR Boat Racing Team

 

Kaiken kaikkiaan Norrkulla-loppetin molemmat kisat lukeutuvat kyllä kauden parhaimmistoon. Rata oli yleisöystävällinen ja kisojen aikana nähtiin paljon hurjia sekä tiukkoja tilanteita.

 

Marino Swing Cup jatkuu 16.8.2014 KaMK-loppetilla Kabbölessä. Mielenkiintoista kisasta tekee sen että tällä hetkellä kolmannella sijalla on kolme kuljettajaa joilla kaikilla on samat pisteet. Nämä kuljettajat ovat Max Malmberg, Charlie Estlander sekä Mikael Lindholm. Heti heidän jälkeen vaanii Andy Söderling joka on vain kolmen pisteen päässä heistä. Kannatta tulla seuraamaan kisoja!


Kuvia, videoita sekä sarjataulukko päivitetään tulevana sunnuntaina. Pahoittelemme viivästystä!